Novelli

Vihdoinkin koitti se aamu, jolloin Eevan lento ulkomaisille festivaaleille lähti. Eeva oli odottanut tätä koko vuoden. Hän oli käynyt samoilla festivaaleilla jo useana kesänä ja odotti lähtöä aina yhtä malttamattomana. Eeva lentäisi tällä kertaa yksin, muut tulisivat myöhemmällä lennolla perässä ja osa porukasta muulla kuljetuksella. Paikalliset ystävät tulisivat häntä kohdemaassa vastaan ja he lähtisivät siitä yhdessä festivaalialueelle.

Eeva saapui hyvissä ajoin innokkaana lentokentälle. Hän teki lähtöselvityksen, ja meni odottamaan lentoaan lentokentän baariin. Eeva joutuikin odottamaan kauan, sillä hänen lentonsa oli myöhässä. "Tietenkin juuri mulle käy näin, mulle joka vihaa odottamista", Eeva kirosi.

Lentokoneeseen päästyään Eeva päätti ottaa pienet päiväunet. Lento kesti vain muutaman tunnin, joten se oli juuri sopivan pituinen päiväunille. Laskeuduttuaan Eeva ilmoitti ystävilleen saapumisestaan. Hänen ystävänsä ilmoittivat olevansa myöhässä. "Miten voi olla mahdollista, vaikka olen itsekin myöhässä?!", Eeva kirosi.

Vihdoin hän tapasi ystävänsä ja he pääsivät festivaalialueelle. Eevalla oli jo aikaisempina vuosina ollut pieni romanssi erään paikallisen miehen kanssa, mutta se ei ollut ikinä kehittynyt pidemmälle. Tämä sama mies oli jälleen festivaaleilla, ja jälleen he päätyivät viettämään koko festivaalin yhdessä.

Nyt, saman vuoden joulukuussa Eeva muistelee kyseistä festivaalimatkaa. Hän muistaa kuinka ensin ajatteli olevansa täysin hölmö alkaessaan taas pyörimään sen saman miehen kanssa. "Onneksi kuitenkin olin hölmö", Eeva sanoo hymyillen ja kääntyy kyseiseen mieheen päin. Hän jäi kesällä festivaalien jälkeen miehen luo ja siitä asti he ovat olleet virallisesti yhdessä. Mies hakee työpaikkaa Suomesta, ja muuttaa Suomeen työpaikan saatuaan. Eeva kokee olevansa onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Kommentit

  1. Kiva tarina :) Novellilla saisi olla tekstiin sopiva otsikko. Tunteiden kuvausta olisi saanut olla: miltä Eevasta tuntui nähdä mies uudelleen, mikä sai Eevan rakastumaan mieheen jne. Nyt teksti jäi hieman pintapuoliseksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Näytetään, ei kerrota

Vatsa edessä ja elämä takana?